Vierivätkö vuodet liian nopeasti?

Katso lasta, silmiä ja pieniä käsiä.

Katso. Et saata olla kiittämättä.

Vierivätkö vuodet liian nopeasti?

Eräs minulle tuntematon nainen tuli kauppareissulla ihastelemaan turvakaukalossa tuhisevaa vauvaa. Hän kysyi, onko minulla myös vanhempi lapsi ja vastauksen kuultuaan hän päivitteli, miten minulla voi olla neljä lasta?! Samaa pysähdyn ihmettelemään välillä itsekin, vaikka mielestäni kuusihenkinen perhe ei ole vielä mikään suurperhe. Kuitenkin Suomessa keskimäärin taitaa perheessä olla kaksi lasta, joten toki meidän perheen voi joku suurperheeksikin luokitella. Suurperhe tai ei, niin monesti vauvaa sylissä pitäen, kiitollisuuden kyyneleet silmissä huokaisen, miten onnellinen olenkaan, että olen saanut tulla äidiksi neljä kertaa.

Kirjoitin tänään kuopuksemme vauvakirjaan ja samalla selailin muidenkin lastemme vauvakuvia. Pysähdyin miettimään, miten nopeasti aika kuluu. Siitä on vain hetki, kun tulin ensi kertaa äidiksi, kun tuntui, että olinkin yhtäkkiä olemassa jotakin toista varten, kun joku oli riippuvainen minusta ympärivuorokautisesti, kun joku oli valloittanut minut täysin jokaista jäsentäni myöten, kun sain opetella olemaan äiti.

Vuodet ovat vierineet ja nyt tuon esikoisen ensimmäinen kouluvuosi alkaa olla lopuillaan. Haikeaa, miten nopeasti vuodet vierivät. Ihmeellistä, miten nopeasti aika kuluu. Ihanaa, miten kauniita muistoja onkaan vuosien varrella kertynyt.

Nyt tuo esikoinen nukkuu jo omassa huoneessaan ja kuopus vielä tiiviisti äidin kainalossa.