Tänä aamuna saattelin sinua katseellani:
miten näytitkään niin pieneltä ja edessäsi aukeava taival loputtomalta,
kun vaelsit kultalehtien täplittämää tietä pitkin.
Tuon tuosta käännyit taaksesi kuin hakien kättä,
joka oli äsken sinusta irtautunut,
kunnes ensimmäinen mutka katkaisi äänettömän yhteydenpitomme
ja sinä suuntasit vakavat kasvosi eteenpäin.
Tänä aamuna,
kun tien ensimmäinen mutka kätki sinut silmiltäni,
saatoin vain pyytää:
Taivaan Isä, varjele häntä.
Aune Vähäkangas