keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Aamusta päivä alkaa

Joidenkin asioiden suhteen olen kaavoihin kangistunut ja yksi niistä on aamupala. En ole koskaan ymmärtänyt, miten joku voi korvata aamupalan kupilla kahvia tai lasillisella vettä, sillä minulle aamupala on tärkein ateria päivässä. Herään aamuisin aikaisemmin vain siksi, että saan syödä rauhassa ja lukea päivän lehden. Laitan aina ensin lapsille leivät valmiiksi, että jos sattuvat heräämään aikaisemmin, niin saavat napattua valmiit leivät nokan eteen ;) Mun rauhallisen aamupalahetken jälkeen voin iloisin mielin palvella taas muita.

Kaavoihin kangistunut olen myös aamun syömisten suhteen, koska päivästä toiseen nautin aamiaiseksi maustamatonta jogurttia puolukoilla/mustikoilla, päälle pähkinöitä, vehnäleseitä ja mehukeittoa. Lisäksi iso kuppi teetä ja ruisleipää kananmunalla ja päälle vielä jotakin salaattia, kurkkua tai paprikaa. Mutta osaan minäkin poiketa tutusta ja turvallisesta ;) Olin innoissani, kun mies eilen sanoi, että nousee aamulla aikaisemmin touhuamaan keittiöön. Sen verran runsaan aamiaisen hän loihti, että jäi päivän lehtikin lukematta ja koululaisilla tuli kiire kouluun, mutta mukavaa meillä oli.

Pöydästä löytyi mm. hedelmiä, marjoja, vihanneksia, erilaisia tuoreita leipiä, riisipiirakkaa, jogurttia, puuroa, tuoremehua, kaakaota, croissantteja, lihapullia, pekonia, munakasta, keitettyjä munia...





Niin ja kun olin saatellut lapset kouluun ja eskariin, kävin hakemassa postiluukusta päivän lehden ja join vielä ison kupin teetä yksikseni ;)

22 kommenttia:

  1. Aivan ihana ylläri! Ihana aloittaa päivä tuollaisen tarjoilun kanssa.

    Tytti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se mies osaa yllättää mut aina uudelleen ja uudelleen. Nyt pitää keksiä vastaisku ;) Onneksi ei joka aamu tuu syötyä näin tuhdisti kuitenkaan :D Iloista viikonloppua Tytti teille ❤️

      Poista
  2. Ihanan näköinen aamiaispöytä <3 Tuollaiset yllärit on niin mukavia :) Ja tuo valaisin tuossa pöydän yllä - niin kaunis! Mistä tuollaisia saa? Mukavaa keskiviikkopäivää sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllärit piristää kyllä aina ja vielä keskellä arkea tuntuu erityisen mukavalta istua tuollaisen pöydän ääreen.
      Valaisin on ostettu Turusta sellaisesta liikkeestä kuin Valoisa. (Niillä taitaa olla nettisivutkin). Oli sillon alennuksessa kaikki valaisimet heillä, ja tuon ostin raksa-aikana. Mukavaa vkl ❤️

      Poista
  3. Ihana aamun aloitus tuo ylläri! En minäkään voisi jättää aamupalaa väliin, tosin osaksi siitä syystä, että mulla alkaa heti heikottamaan, jos en syö kunnolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon aamupalalla päivä lähtee paremmin käyntiin ja vielä jos sen saa nauttia ilman montaa keskeytystä. Sulla sitten vielä hyvä syy nauttia kunnon aamupala rauhassa :)

      Poista
  4. Parasta tuollainen, hyvä mies :)

    VastaaPoista
  5. Oi, onpa ollut ihana päivänaloitus teillä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä :) Ja lapsetkin kun käytiin herättelemässä, niin olivat reippaana pöydässä, eikä kuulunut "anna mun vielä nukkua" -vastalauseita ;)

      Poista
  6. Ompa mahtavan aamupalan mies laittanut! Pitääpä näyttää omalle miehelle kuva ja käskeä ottaa oppia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kuva inspiroi muitakin miehiä vastaavaan yllätykseen :D ihanaa vkl Nanni teille!

      Poista
  7. Hotellitason aamupala! :) Huikea päivänaloitus ja -piristys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taisikin inspiroida miestä moiseen ylläriin, kun laivareissulla syötiin huikea aamupala, niin piti miehen näyttää, että saa sitä kotonakin monipuolisen aamiaisen :D Mukavaa vkl Kaisu ❤️

      Poista
  8. Oi oi miten reippaana sun mies on ollut :) Mutta loistava idea aloittaa arkipäivä! Huikeaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava herätä keittiöstä kuuluviin ääniin ja tuoksuihin :) ihanaa vkl Salla teille ❤️

      Poista
  9. mukava yllätys,ei voi muuta sanoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli :) Ja nyt se ainakin jää varmasti mieleen, kun on vielä tänne blogiinkin arkistoitu. Mukavaa vkl Suvi!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Herkulliselta maistuikin ja vatsat tuli täyteen :D (vähän liiankin....)

      Poista
  11. Voi ihanuus ❤ Palaan paremmalla ajalla lukemaan edelliset postauksesi, nyt on ollut turhan vähän aikaa blogeille ☺ Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kyllä oli tuollainen mukava yllätys, joka oli koko perheelle ja samalla tuli aamiaispöydässäkin juteltua rauhassa. Ihanaa viikonlopun jatkoa teillekin ❤️

      Poista