Veden viemää

Tämä kesä on ollut sateinen. Sääennusteisiin ei ole voinut luottaa, koska välillä on tullut aivan yllättäen vettä kuin saavista kaataen. Lasten asenteesta sietäisi kyllä ottaa mallia. Heitä ei sade haittaa. Muistaahan sitä kyllä vielä itsekin, miten mukavaa oli hyppiä lätäköissä uikkarit päällä...

Oletko koskaan lapioinut 

vettä

pieneen ohutsankaiseen ämpäriin,

jonka kyljessä oli halkeama?

Kipittänyt pihamaalla

edestakaisin

lätäköstä A lätäkköön B?

Täynnä intoa

ehtiä

kokea

sataneen ja sulaneen

vetovoima.

Taika.

Olet varmasti.

Kauan sitten.

Suljit korvasi

kuullessasi

heti-pois-sieltä! -sireenin

tai

vaatteet-kastuvat! -signaalin?

Turhia sanoja, 

tärkeysluokka Ö.

Sinulla oli tehtävä.

Ei vesi voinut odottaa.

Ihastelitko, ihmettelitkö,

tutkitko

kaikin aistein

häilyväistä vettä,

kuinka se pysyy kuopassa,

jonka kaivoit

eikä pysy,

lisääntyy vaikka vähennät?

Lätäköstä hörpänneet saappaat,

painaviksi muuttuneet sukat

ja ne kurahousut -

miltä ne tuntuivat?

Eivät miltään.

Sinulla oli kiire.

Kahisuttelit eteenpäin

onnellisena.

Sesonki oli meneillään,

urakka kesken.

Niin paljon vielä

kantamatonta vettä.

Mihin se on kadonnut,

ilo?

Seisot vuorostasi

lätäkön vastarannalla,

hihkaiset pienelle vedenkantajalle

pois-sieltä-Kuomat-kastuvat!

Ne turhat sanat,

tärkeysluokka Ö.

Niin varmana siitä,

etteivät omat huolesi 

enää voisi haihtua

lapioimalla vettä,

kantamalla sitä,

tekemällä sille uoman

paeta.

Muistatko?

Pienen ohutsankaisen ämpärin.

Sen kyljessä oli halkeama.

Eteenpäin.

Onnellisena.