tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kuralan kylämäki

Ilo oli ylimmillään, kun saimme kauan odotetut rakkaat ystävät kylään. Kesän ehdotonta parhautta onkin vieraat ja kyläilyt! Hyvien ruokien, herkkujen, valvomisen, uimisen, kalastamisen ja kirppistelyjen lisäksi yhtenä päivänä suuntasimme Kuralan kylämäkeen. Kuralan kylämäki on maalaiskylä, jossa on asuttu 600-luvulta asti. Kaikki rakennukset ovat alkuperäisillä paikoillaan ja niihin pääsee sisälle. (Nettisivuilta voi lukea lisää). Ehdottomana plussana se, että Kuralan kylämäki on ilmainen. Erityisesti lasten mieleen on myös se, että tavaroihin voi koskea ja paikkoja saa tutkia. Alueella on myös suloinen kahvila.

Nämä serkkutytöt olivat kuin paita ja peppu. 

Tilalla olisi voinut viettää pidemmänkin ajan, mutta lapsilla on aina tapana juosta joka paikkaan :) 









Näitä kuvia katsellessa tulee ihan ystäviä ikävä. Ehtisköhän sitä vielä tänä kesänä vastavierailulle? ;)


18 kommenttia:

  1. Kivan näköinen paikka. Ihania tunnelmallisia kuvia.
    Kesän parhaimpiin puoliin kuuluu tosiaankin ystävien vierailut. Onneksemme mekin on saatu kestitä sukulaisia ja ystäviä vaikka itse ei olla tänä kesänä paljoa reissuun päästy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihanaa, kun lomalla on aikaa tavata ystäviä ja lapset saavat leikkiä serkkujen kanssa ❤️

      Poista
  2. <3 sydämellisesti tervetuloa!
    Oli ihanaa olla teillä, kaiholla jo muistellaan yhdessäoloa! Olette rakkaita<3

    VastaaPoista
  3. Kaunis, tunnelmallinen paikka! Ystävien ja sukulaisten tapaaminen on kyllä yksi kesän parhaimpia asioita. Niitä tapaamisia on mukava yhdessä muistella sitten vuosienkin päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mekin ollaan aina kuvattu serkkutapaamisia, niin niitä on kyllä niin mukava myöhemmin katsoa ja naureskella ;D

      Poista
  4. Mekin viimein alkukuusta selvittiin tuonne, se olikin yllättäen suurempi paikka kuin olin kuvitellut! Niin ihana emäntä sattui ensimäisessä rakennuksessa (info/verstas) meitä vastaan, voi että oli mukava alkaa kiertelemään paikoissa. Meillä taas lapsia sai houkutella että malttoivat lähteä eteenpäin.. Tuolla traktorin luona oli se navetta, siellä sattui hauska välikohtaus kun viisveetä alkoi ihan tosissaan tekemään pahaa se lannan haju. Aikansa pinnisteli mutta sitten naama vihreänä totesi hiljaa "äiti mä meen jo ulos.." Voi reppanaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mukava paikka kyllä ja mukava, kun emännät kertovat paikan historiasta tms. Seikkailupuistoonkin pitäisi vielä selvitä tänä kesänä.,

      Poista
  5. Oi miten kauniin näköinen paikka! Tuon tyylistä tunnelmaa haluaisin saada tänne uudelle tontillemme myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla seuraan, miten teidän projekti etenee :)

      Poista
  6. Mielenkiintoiselta paikalta näyttää :) Näkemistä ja koettavaa riittää varmasti jokaiselle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmaiset paikat alkaa olla aika vähissä, joten tällaiset on kyllä positiivisia juttuja :)

      Poista
  7. Ihanalta näyttää tuo paikka kuvien välityksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kannattaa käydä jos on täällä päin.

      Poista
  8. Aivan ihanan näköinen paikka ja on teillä ollut varmasti mukava päivä:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kyllä oli useamman päivän ajan ystävien seurassa :)

      Poista
  9. Jaa jaa. Tutun näköisiä vieraita! <3 Vierauden kanssa aika kuluu kuin siivillä. Eronhetkillä on kainalosauvat! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Ihanasti sanottu. Tuo täytyy muistaa :)

      Poista