maanantai 29. joulukuuta 2014

Kiireetön arki

Joululomasta jäin kaipaamaan kiireettömiä aamuja. Sitä, kun aamulla sai nukkua pitkään, istuskella yökkäri päällä sohvalla ihmettelemässä pulleita räkättirastasparvia, pelailla yhdessä lautapelejä, eikä kodinkaan tarvitse olla koko ajan tiptop. Pikkuhiljaa alkaa mielen täyttää jo kevät ja mielessä pyörii uusia kevään sisustusideoita.

Vielä saa hetken aikaa nauttia kuusen tuoksusta.



Lapset ihmettelemässä räkättirastaita.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Ihana joulu

Ihana valkoinen joulu on nyt takana päin, josta jäi lämpimiä muistoja. Joululaulut saa soida kyllä tässä kodissa ainakin loppiaiseen saakka ja joululaatikoita on vielä pakastimessa. Uutena vuotena olisi tarkoitus paistaa vielä pieni kinkkukin.
Eilen kutsuttiin ystäviä kylään tuhoamaan jouluherkkuja. Nyt on harkinnassa aloittaa taas jonkinlainen herkkulakko uuden vuoden jälkeen...



Kauniit pakkaspäivät houkuttelevat ulkoilemaan
ja pitämään mäkihyppykilpailuja :) 
Linnuille joululahja
Alennusmyynnistä löytyi ihana vanha peili. 
Yläkerran wc saatiin käyttöön ennen joulua.


maanantai 22. joulukuuta 2014

Odotusta ilmassa

Ensimmäinen joulu omassa kodissa. Ihana odotus täyttää koko talon.







Joulun jälkeen lapset saavat avata omat yllätyspussinsa. 


Tiskiharjakin sai vaihtua jouluisempaan versioon.


Peruna-, porkkana-, lanttu- ja punajuurilaatikot tehty.








 


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Mukava shoppailureissu

Kotona tuoksuu hyasintit, sypressit ja jouluomenat. Kaappeja on siivottu joulun lähestyessä, jouluvaloja ja koristeita ripusteltu lisää ja mikä parasta, lähes kaikki joululahjat hankittu perinteisellä shoppailureissulla miehen kanssa. Reissuun liittyy aina yö hotellissa, hyvää ruokaa ja kylpylässä lillumista, joista kerätään voimia seuraavan päivän shoppailuun. Kätevää ja mukavaa.

Tänään vietettiin lasten kanssa kodin joulujuhlia ja harjoiteltiin jouluesityksiä. Jokaisella on oma pieni ohjelmanumeronsa jouluaattona :) Ensi viikolla haetaan kuusi kotiin ja aloitetaan jouluruokien ja kakkujen teko. Kahden kuukauden herkkulakon jälkeen sitä alkaa jo tehdä mieli suklaata ja muita makeita jouluherkkuja.

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?
Onneksi seuraavana päivänä maisema näytti vähän jouluisemmalta. 

Tankkaamista aamupalalla ennen shoppailupäivää.

Ekat 15 minuuttia sai shoppailla rauhassa.

Lasten mentyä nukkumaan alkoi paketointitouhut.