perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kesäreissuja

Kesällä on tehty mukavia pikkureissuja ja juhlittu lasten synttäreitä. Kamera on välillä ollut lomalla, mutta onneksi joitakin kuvia on kuitenkin tullut napattuakin. Ihanaa myös, että vielä on kesää ja reissuja edessä.


Tällaisen perässä on saanut juosta tämän kesän.
Kolmas lapsistamme on jo sen verran iso, etten enää muistanutkaan minkälaista on, kun talossa on 1-vuotias ;) Ihana ikä ja loputon mielenkiinto kaikkeen mahdolliseen. Paljon on uutta opittavaa ja joka päivä saamme koko perheenä nauraa nuorimmaisen touhuja. Nyt pikkuinen on keksinyt, että aamulla herättyään ei tarvitsekaan ensimmäisenä kipittää äidin ja isin sänkyyn, vaan voi tallustella vaikkapa vessaan heittämään tavaroita pyttyyn. Tänään aamulla poju löytyi keittiön pöydän päältä kynä kädessä piirtämässä pöytään ja antamassa kattolampulle "kiik-kaa, kiik-kaa." 

Meidän kaikkien niin rakas mussukka <3
Kalareissulla


Juhlat ja herkuttelut kuuluvat kesään :)

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Valkosuklaajuustokakku

En muista, onkohan tämä kakku jo vieraillut blogissani. Tämä on kyllä niin hyvää, että ansaitsee tulla esille vaikka uudemmankin kerran :) Olen tehnyt kakkua kymmeniä kertoja, koska sitä on monesti minulta toivottu. Jouluisin olen käyttänyt pohjana piparkakkuja ja joskus myös gluteenittomia keksejä. Päälle olen laittanut mansikoita / mustikoita ja joskus mangososetta. Parempia kuvia en muistanut kakusta ottaa, mutta näkeepä sen tästäkin kuvasta, jossa synttärisankari on juuri puhaltanut kynttilät sammuksiin. Kakun ohjeen olen napannut netistä kotikokin sivuilta.

Pohja:
200 g digestivekeksejä
80 g voita

Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
250 g valkoista suklaata
6 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa

Tee näin:

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. 

Erota kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Sekoita keltuaiset, tuorejuusto ja sokeri tasaiseksi ja lisää joukkoon sulatettu valkosuklaa.

Vatkaa kuohukerma vaahdoksi.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.

Anna liivatteiden pehmetä kylmässä vedessä väh. 10 minuuttia, jonka jälkeen purista niistä vesi pois ja liuota ne pienessä määrässä kiehuvan kuumaa vettä. 

Vatkaa liivatteet juustosuklaaseokseen. Lisää joukkoon kermavaahto ja viimeisenä valkuaisvaahto. 

Kaada seos keksipohjan päälle.

Anna täytteen jähmettyä jääkaapissa väh. 5 tuntia tai seuraavaan päivään.

Koristele kakku ja nauti!


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Paviljongissa

Kesäpäivinä on mukavaa istuskella paviljongissa suojassa paahteelta. Onpa siellä muutaman kerran aamupalakin nautittu. Paviljonki on ostettu Clas Ohlsonilta ja ollaan siitä kyllä tykätty. Kokeiltiin myös samaisesta paikasta ostettuja kiinteitä seiniä parille sivulle, mutta ne ei kyllä olleetkaan sellaiset, mitä oltiin ajateltu. Pitsiverhot tuovat paremmin sopivaa romantiikkaa meidän aamukahvihetkiin :)



lauantai 16. heinäkuuta 2016

Aika juoksee

Talvihorros on takana ja kesäiset hellepäivät saavat suun hymyyn. Juuri tänään miehen kanssa pihahommia tehdessä totesin, että kylläpä auringosta ja lämmöstä saa energiaa!

Blogitauko venyi luvattoman pitkäksi. Välissä mietin lopettavani koko harrastuksen, mutta uudet mukavat blogituttavuudet saivat minut jatkamaan. Toinen syy jatkamiseen on myös se, että monet asiat kuvineen jäävät tänne muistiin ja vielä jos joku muukin tykkää niitä lukea tai saa niistä ideoita, niin mikäs sen mukavampaa.

Lukaisin tuon edellisen tammikuun tekstin läpi. Siinä kerroin pitäväni sylissä vauvaa. Aika kuluu niin nopeasti ja nyt tuo meidän vauva nukkuu yöt isojen sängyssä isoveljen kanssa samassa huoneessa. Vaikka kyllä sieltä välillä kuuluu pienten askelten läpsytystä ja pikkuinen kiipeää meidän sänkyyn. Pehmeä lasku siis äidille ja pojalle, kun toisinaan vielä nukutaan iho ihoa vasten.