lauantai 28. joulukuuta 2013

Työt jatkuu

Ihana joululoma on takana ja raksalla taas työt jatkuu.

Päätimme säästää kuluissa ja tehdä yläkerran itse. Joululoman aikana yläkertaan on aloitettu tuulensuojalevyjen asennus. Samaan aikaan alakerrassa asennetaan ilmastointiputkia.



Minä pyrin lasten kanssa huolehtimaan siitä, että raksalla on työmiehille evästä.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Tule joulu kultainen

Haettiin omalta tontilta pieni kuusi tuoksuja tuomaan. Tänään paistuivat uunissa myös joululaatikot. Nyt saa joulu tulla. Onnellista joulua kaikille!

lauantai 21. joulukuuta 2013

3 kuukautta

Kolme kuukautta rakennusprojektia takana ja meillä on tontilla jo oikeasti talo. Tänään raksalla pidettiin siivouspäivä. Puupaloja, muoveja ja roskia kertyy koko ajan.

 
Lapset keräsivät ison kasan puupaloja, kiviä, nauloja ja roskia ja tekivät niistä hienot talot, pihat ja ulkovarastotkin. Leikkiä riitti useammaksi tunniksi.  

 On ihanaa, kun taloon voi mennä jo sisälle unelmoimaan :)

Näkymä olohuoneen ikkunasta

Talo näyttää melkoisesti isommalta nyt, kun katto on saatu valmiiksi.
En malta vieläkään uskoa todeksi, että me todella muutamme ensi vuonna tähän taloon!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Katto pään päälle

Raksalla hommat etenee. Toivottavasti saadaan katto jouluksi valmiiksi.

Ollaan pohdiskeltu, että pitäisikö rakentaa yläkerta kuitenkin heti valmiiksi vai vasta myöhemmin. Mahdutaan kyllä asumaan alakerrassa, mutta oishan se tietysti mukavaa saada lisää tilaa.
Olohuoneessa
Tyttäremme näkemys meidän talosta...


ja tältä se nyt näyttää




torstai 12. joulukuuta 2013

Sisälle taloon


Talon pystytys alkoi aamulla klo 7, jolloin iso rekka taiteili tontille liukasta tietä pitkin. Tontilla odottivat valmiina nosturi ja asentajat. Sami-talolta tuli myös yksi asentaja auttamaan asennuksessa. 

Totta se on! Ensimmäinen elementti paikoillaan.
Ulkoseinäelementit olivat jopa 9 metriä pitkiä. Asennus sujui tehokkaasti. Jo neljän tunnin päästä rekka oli tyhjä ja toinen rekka saapui keskipäivällä tuomaan kattoristikoita.

Aamulla oli lähes 10 astetta pakkasta, mutta ilma lauhtui päivää kohden ja iltapäivällä lumisade muuttui vesisateeksi.


Tässä kohdassa menimme ensimmäisen kerran sisälle taloon :)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Aamuhämärästä iltamyöhään

Tähän aikaan vuodesta valoisa aika päivästä on melko vähäinen. Tontilla alkaakin työt jo aamuhämärässä.

Ontelolaattojen asennus sujui nopeasti. Laatat tuotiin tontille kahdella rekka-autolla, joista ne nostettiin nosturilla paikoilleen.

Talvi tuli eteläänkin. Perustukset suojattiin kylmältä ja tuulettuvaan tilaan tuotiin lämpöpuhaltimet.
Saumavalu kuivumassa

Lapsilla pulkat ja eväät tontilla mukana




sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Mustaa valkoisella

Kaikki ei sentään vielä kulje sähköisesti. Tämän verran on kertynyt rakennusprojektiin liittyviä papereita.


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Päivälleen aikataulussa

Tontin ilme muuttuu koko ajan ja perustukset alkaa olla tehtynä.

Sähköliittymä tontilla
Mukavaa seurata ammattilaisten työn jälkeä. Itse huolehdimme, että ammattilaisilla on tontilla tarvittavat rakennustarvikkeet ja tilaa työskennellä. Myös rakennuspapereiden viemisiä ja soittamisia eri tahoille on paljon.




Tuulettuvaan välitilaan jää tilava varasto

Seuraavaksi tehdään sisäpuolen täytöt ja asennetaan ontelolaatat. Sen jälkeen päästään tasoittamaan ulkopuoliset maat.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Ylöspäin

Enää ei tarvitse kaivaa, vaan nyt on tontilla kuoppa täytetty ja lähdetty ylöspäin. Perustusten tekeminen on alkanut anturamuottien asennuksella ja raudoituksella sekä anturavalulla.



Pähkäilyjen jälkeen päädyimme Puustellin keittiöön. Lopulliseen valintaan vaikuttivat viimekädessä laatu, kotimaisuus, meitä miellyttävä keittiön ulkonäkö, ystävällinen ja asiantunteva palvelu sekä kilpailukykyinen hinta. Puustellilla uutuutena oli tilavammat Legrabox-laatikot. Keittiöstä tulee (yllätys yllätys) vaalea. Avaraa ilmettä lisää se, ettei meille tule yläkaappeja vaan avohyllyt.


Löydettiin uuteen kotiin myös ihana vanha puinen kaappi eteiseen sekä alkuperäismaaleissa oleva renginkaappi vessan allaskaapiksi. Seuraavaksi olisi hakusessa täydellinen lasivitriini. 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Antaa sataa...


Paalutuksen jälkeen tasoiteltiin pohja.






Eipä ole ennen tullut ajateltua, miten tärkeitä sadevesi- ja salaojaputketkin ovat.
Monenmoista hommaa sitä on ennen perustuksien tekemistä. 





Sadevesi- ja salaojaputket asennettu



tiistai 5. marraskuuta 2013

Hankalia termejä


Rakennuslupa on saatu ja tänään pidettiin aloituskokous. 
”LVI, KVV-IV, salaojitus, antura, ilmanvuotoluku…” Pitäisköhän opiskella rakennusalan termejä, ettei tarviis kokouksissa vain istua hiljaa ja hymyillä kauniisti?  Onneksi mies sentään ymmärtää, mistä puhutaan ja onhan tukena ammattitaitoisia ja ystävällisiä ihmisiä opastamassa ja auttamassa. Näinkin lyhyessä ajassa on opittu jo paljon uusia juttuja rakentamisesta. 

Nyt tietää sitten muutkin, että tähän nousee meidän unelma :)


Paalutus on tehty ja isoja kivenmurikoita siirrelty pihaa koristamaan. Hurjalta tuntuu vielä tällä hetkellä seistä tontilla ja ihmetellä, miten korkealle lattia tuleekaan.

24 paalua

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kaivuri tontilla


”Oho!” sanoivat lapset, kun näkivät tontin sen jälkeen, kun kaivuri oli pari päivää kaivanut siellä.  Tarvittavat kaivaustyöt perustuksia varten on nyt tehty. Kaivettu maa-aines hyödynnettiin tasoittamaan rinteen alaosaa, eikä tontilta tarvinnut viedä mitään pois. Täyttömaa riitti kasvattamaan tontin korkeutta metrin verran. Terassilta pitäisi siis olla hyvät näkymät. Seuraavaksi tehdään sorapatja paaluttajia varten ja ulkopuoliset LVI-työt. 




Kaivurikuski hoiti työnsä mallikkaasti. Porttia koristamaan saatiin suuri kivikin. 
Klikkaa, niin näet pienen pätkän siitä, miten tontin ilme muuttui. 

video

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Raivaamalla maratonille

Tontin raivaus on yllättävän raskasta hommaa... Risujen määräkin yllätti.
Voikohan maratonille harjoitella raivaamalla tonttia? Lenkkeilyyn kun ei tahdo millään riittää aikaa.

Melkein sääli kaataa 20 vuotta kasvanut puu puolessa minuutissa.
Onneksi pystymme säästämään tontin rajalla olevia kauniita koivuja.





vapaapäivänä suunnataan heti aamusta tontille ihailemaan auringonnousua

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Ruutupaperiluonnoksia

Suunnittelimme itse ruutupaperille talomme pohjan, josta Sami-talojen suunnittelija teki viralliset piirustukset. Parin kommenttikierroksen jälkeen saimme postitse rakennuslupakuvat. Olimme positiivisesti yllättyneitä, miten mutkattomasti asiat etenivät. Kuvien hyväksymisen jälkeenkin onnistui vielä keittiön ikkunan siirtäminen. 

Meidän talon alakerta tulee olemaan noin 140 neliötä. 4 makuuhuonetta (työhuone, lastenhuoneet ja meidän makkari). Keittiö ja olohuone ovat yhtenäistä tilaa talon päädyssä. Huoneita rajaamaan suunniteltiin takka. Keittiöstä ja olohuoneesta tulee olemaan hyvät näkymät "laaksoon." 

Taloon tulee myös noin 60 neliön yläkertavaraus. Myöhemmin, kun yläkerta tulee käyttöön, voi työhuoneen seinän puhkaista, jolloin saisin haaveilemani lasipariovet :)


Tällainen siitä sitten tulee...


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kanadanhanhia


Asiat etenevät hyvää vauhtia. Sähköurakoitsijan kanssa on käyty läpi talon pistorasioiden ja valaisimien paikkoja. Seuraavaksi onkin vuorossa LVI-asioiden läpikäynti.

Pohjapiirustukseen teimme vielä pari muutosta. Lopullisten pohjakuvien jälkeen haetaan rakennuslupa.

Evästauko

Tontilla näimme muuttomatkalla olevia kanadanhanhia. Nähtäväksi jää, saammeko ihailla Suomeen palaavia kanadanhanhia oman talomme terassilta.



maanantai 30. syyskuuta 2013

Retkiä tontille

30.9.2013

Tähän tulee meidän talo
Voisin oleskella tontilla koko ajan. Niin innoissani olen tästä kaikesta.
Siellä on käyty nyt mittailemassa ja suunnittelemassa talon paikkaa yhdessä maanrakentajan kanssa. Lapsetkin ovat olleet apuna puiden raivaamisessa. Tänään tehtiin myös maaperätutkimus.



Olemme saaneet jo käsiimme ensimmäiset viralliset suunnittelijan tekemät piirustukset meidän talosta. Hyvältä näyttää. Nyt on silti vielä mahdollisuus tehdä muutoksia, mikäli haluamme.


Minäkin sahasin puita omin pikkukätösin :)



Talon kulmien merkkausta

Toiveiden toteutus alkaa

"En olisi koskaan ryhtynyt rakentamaan, jos olisin tiennyt, mihin ryhdyn." "Tosi raskas vuosi, eikä yhtään vapaata viikonloppua." Onkohan taloprojekti todella niin raskasta, mitä aina kuulee kerrottavan? Vai voiko oman kodin saada vähän helpommallakin? Asia tulee valkenemaan meille tulevien kuukausien aikana. Toisaalta talosta tulee varmasti vieläkin rakkaampi, kun sen eteen on nähnyt vähän vaivaa.

Jo vuosia ollaan haaveiltu omakotitalosta. Nyt sopiva tontti on löytynyt ja monien talotehdasneuvotteluiden jälkeen tuntui helpottavalta, kun Sami-talojen kohdalla molemmilla oli vahva tunne siitä, että meidän unelman toteuttaja on löytynyt.

Mitä seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan? Asummeko todella keväällä omassa unelmien omakotitalossa? Tervetuloa mukaan seuraamaan taloprojektimme etenemistä!