keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Valkosuklaajuustokakku

En muista, onkohan tämä kakku jo vieraillut blogissani. Tämä on kyllä niin hyvää, että ansaitsee tulla esille vaikka uudemmankin kerran :) Olen tehnyt kakkua kymmeniä kertoja, koska sitä on monesti minulta toivottu. Jouluisin olen käyttänyt pohjana piparkakkuja ja joskus myös gluteenittomia keksejä. Päälle olen laittanut mansikoita / mustikoita ja joskus mangososetta. Parempia kuvia en muistanut kakusta ottaa, mutta näkeepä sen tästäkin kuvasta, jossa synttärisankari on juuri puhaltanut kynttilät sammuksiin. Kakun ohjeen olen napannut netistä kotikokin sivuilta.

Pohja:
200 g digestivekeksejä
80 g voita

Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
250 g valkoista suklaata
6 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa

Tee näin:

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. 

Erota kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Sekoita keltuaiset, tuorejuusto ja sokeri tasaiseksi ja lisää joukkoon sulatettu valkosuklaa.

Vatkaa kuohukerma vaahdoksi.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.

Anna liivatteiden pehmetä kylmässä vedessä väh. 10 minuuttia, jonka jälkeen purista niistä vesi pois ja liuota ne pienessä määrässä kiehuvan kuumaa vettä. 

Vatkaa liivatteet juustosuklaaseokseen. Lisää joukkoon kermavaahto ja viimeisenä valkuaisvaahto. 

Kaada seos keksipohjan päälle.

Anna täytteen jähmettyä jääkaapissa väh. 5 tuntia tai seuraavaan päivään.

Koristele kakku ja nauti!


4 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä. Tällaiset on just parhaita reseptejä joita on helppo muokata.. Valkosuklaan kaveriksi sopii niin monet maut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä maukasta ja helposti muokattavissa. Minä en osaa täytekakkuja kauniisti koristella / tehdä pursotuksia, niin juustokakut on näppärä vaihtoehto täytekakuille :)

      Poista
  2. Tätä täytyy kokeilla, viimeksi hyytelökakkua tehdessä mietin että pitäisi kehitellä valkosuklaapohjainen peruskakku johon voisi aina vain lisätä marjat tms mitä kaapista sattuu löytymään sillä hetkellä.☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Meille ainakin maistuu kerrasta toiseen :)

      Poista