Nostan hattua niille, jotka jaksavat ja ehtivät joulun alla tehdä perusteelliset siivoukset ikkunoiden pesusta lähtien. Joulua on mukava viettää puhtaassa ja siistissä kodissa, mutta en kyllä mitenkään jaksa käydä kaikkia kaappeja läpi. Onneksi ihanan joulun tunnun saa muutenkin.
Meidän kodissa on kolme varastoa: pieni (kuvassa), keskikokoinen ja yksi vähän suurempi varasto. Ja vaikka ne välillä käydään perusteellisemmin läpi (ja viedään tarpeettomat tavarat/vaatteet kierrätykseen), niin silti aina, yhä uudelleen ne vaan täyttyy tavarasta (mistä sitä tavaraa oikein tulee?) Joulusiivous onkin hyvä (ja vähän pakkokin) aloittaa varastoiden järjestämisestä. Joululahjoille nimittäin tarvitaan piilopaikat ;) Ei osteta lapsille suuria määriä lahjoja, mutta jokaiselle hankimme yhdet isommat lahjat ja muutaman pienemmän paketin.
Meidän kodin joulusiivoukseen kuuluu (toivottavasti, rennolla mielellä kuitenkin) perussiivouksen lisäksi saunan ja uunin pesu sekä (ainakin) eteisen ja lastenhuoneen mattojen pesut. Muutama keittiön laatikko huutaisi myös siivousta. Ennen joulua pitää myös leipoa lasten kanssa pipareita ja joulutorttuja sekä kutsua ystävät kylään pikkujouluihin ♥
Pieneenkin varastoon saa kummasti lisää tilaa, kun tavarat on hyllyillä ja seinillä järjestyksessä. |
Ei ole ollenkaan liian aikaista aloitella joulusiivouksia, varsinkaan jos normaalia viikkosiivousta enemmän aikoo siivota. Minäkin nostan hattua heille, jotka jaksavat siivota perusteellisesti joka nurkan ennen joulua, sillä minusta ei sellaiseen ole. Oikeastaan en tee tavallisesti mitään muuta suurempaa kun pesen saunan. Tänä vuonna tosin täytyy siivoilla tarkemmin, sillä muutamme heti joulun jälkeen nykyisestä kodista pois.
VastaaPoistaOnpa teidän varasto hyvässä järjestyksessä. Noinhan niiden työkalujenkin kuuluisi olla! Täytyypä ottaa mallia vähän ;)
Mukavia hetkiä sinne <3
Kiitos samoin sinne ❤️ Ja voimia pakkauspuuhiin muuton koittaessa! Siinä onkin aina puuhaa kerrakseen..
PoistaNyt on mitä parhain aika siivoilla. Juuri ennen joulua vain fiilistellään :D. Minäkin vähän aloittelin yläkerran vaatehuoneen raivaamista, mutta kesken jäi:)
VastaaPoistaOn teillä siisti varasto. Tuolta ei tarvitse etsiä työkaluja :)
Siivousiloa sinulle :)
Kiitos Kanneli ❤️ niinhän se taitaa olla, että juuri ennen joulua on hyvä vain rauhoittua joulun äärelle, eikä enää siivoilla kaappeja.
PoistaKivempi se on ajoissa siivota, kuin pinna kireällä viimeisellä viikolla.. :)
VastaaPoistaNiinhän se on. Siispä nyt kannattaakin olla ahkerana ja ennen joulua vain paistella joululaatikoita ja leipoa jouluherkkuja ;)
Poista