Kilot kilot

...ne kilot! Tuntuu ehkä turhamaiselta puhua kiloista, kun sylissä on reilun parin viikon ikäinen vauva, mutta silti huomaan miettiväni (tämänkin raskauden jälkeen) ylimääräisiä kiloja. Nyt kun sen söpön vauvamasun tilalla on (lasten sanoja lainatakseni) pomppupallo, voi pikkuhiljaa alkaa miettiä, mitä sitä tekisi sen karkottamiseksi. Imetyshän on oiva apu raskauskilojen karistamisessa, mutta jos herkut maistuu joka päivä, ei imetyskään yksin ihmeitä tee. Vakuuttelen itselleni, että koska olin lähes koko raskauden herkkulakossa, niin toki sitä nyt voi herkutella ja kun univelkaakin on kertynyt, niin mikäs sen piristävämpää kuin suklaakakku kera teekupin... mutta sitten, kun sama toistuu joka päivä tai useamman kerran päivässä, niin aamulla saa sitten ihmetellä vaa'an lukemia.

Kaipaan juoksemista. Juostessa on mahtavaa olla hetki omien ajatusten kanssa raittiissa ilmassa, kunto nousee ja lenkin jälkeenkin fiilis on yleensä mitä mainioin. (Haaveilen minä maratonistakin, ehkä vielä joskus...) Uusimman juoksijalehden mukana tuli mielenkiintoinen erikoislehti naisille. Siinä oli juttua juoksemisesta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Synnytyksen jälkeen on syytä lähteä liikkeelle rauhallisesti, joten toistaiseksi olenkin tyytynyt vaunulenkkeihin. Juoksuvaatteet saavat vielä odottaa kaapissa.

En varmaankaan ole ainut, joka ei synnytyksen jälkeen tunne oloaan kaikkein hehkeimmäksi, eikä kroppa lisäkilojen kanssa tunnu omalta, mutta... summa summarum...

TÄSSÄ HETKESSÄ ON KAIKKI!

Tuota pientä täydellistä tuhisijaa ihmetellessä pomppupallo unohtuu ja kertyneet kilot tuntuvat täysin toissijaisilta asioilta. Näin on ihan hyvä. Ehtiihän sitä vielä. Kyllä ne juoksupolut odottaa.