perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kesäreissuja

Kesällä on tehty mukavia pikkureissuja ja juhlittu lasten synttäreitä. Kamera on välillä ollut lomalla, mutta onneksi joitakin kuvia on kuitenkin tullut napattuakin. Ihanaa myös, että vielä on kesää ja reissuja edessä.


Tällaisen perässä on saanut juosta tämän kesän.
Kolmas lapsistamme on jo sen verran iso, etten enää muistanutkaan minkälaista on, kun talossa on 1-vuotias ;) Ihana ikä ja loputon mielenkiinto kaikkeen mahdolliseen. Paljon on uutta opittavaa ja joka päivä saamme koko perheenä nauraa nuorimmaisen touhuja. Nyt pikkuinen on keksinyt, että aamulla herättyään ei tarvitsekaan ensimmäisenä kipittää äidin ja isin sänkyyn, vaan voi tallustella vaikkapa vessaan heittämään tavaroita pyttyyn. Tänään aamulla poju löytyi keittiön pöydän päältä kynä kädessä piirtämässä pöytään ja antamassa kattolampulle "kiik-kaa, kiik-kaa." 

Meidän kaikkien niin rakas mussukka <3
Kalareissulla


Juhlat ja herkuttelut kuuluvat kesään :)

10 kommenttia:

  1. Kesä on ihanaa aikaa. Hauskoja nuo pikkuiset. Meillä kuukauden päästä 1vee. Nyt on jo parisen viikkoa opetellut kävelemisen saloja joten kohta täälläkin juostaan tukka putkella pienen perässä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nuo pienet kyllä sellaisia kaikkien mussukoita ❤️

      Poista
  2. Minä taas olin unohtanut, millaista on omistaa kaksivuotias. On vauhtia, on touhua ja tohinaa. Ja kaiken lisäksi huvittavaa puhetta ja hassuja sanoja. Matkii kaikkea pienen marakatin lailla. Tilannekomiikkaa ei puutu mistään päivästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Se onkin ihanaa aikaa, kun juttua tulee koko ajan ;) niin ainutlaatuisia nuo lasten eri kehitysvaiheet.

      Poista
  3. Pienet pitävät elämässä kiinni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pienistä huomaa myös ajan kulun. Miten nopeasti kasvavatkaan..

      Poista
  4. Ensinnäkin, kiitos viimeisestä <3 Oli niin mukava nähdä sinua:)

    Minäkin selvisin pitkästä aikaa blogin ääreen. Jossain aika vierähtänyt, kun ei olet muka ehtinyt tänne piipahtamaan. No, ehkäpä tässä jonkinlaisella aikataululla pysyn mukana ;)

    Ihania kesäkuvia latasit tänne meidän iloksi <3 Leppoisia kesäpäiviä sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ❤️ Olenkin käynyt kurkkimassa blogissasi, josko olisi uutta luettavaa ;) Ihania kesäpäivä sinnekin! Nyt nautitaan, kun aurinko vielä lämpimästi hellii.

      Poista
  5. Monta ihanaa postausta tänne tupsahtanut sitten viimenäkemän :) Olipa ihana tavata ja kiva kun innostuit taas tänne kirjoittelemaan <3 Nuo pienet kasvaa niin hurjaa vauhtia! Ihan meinaa haikeus iskeä välillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ❤️ Vihdoinkin se innostus sitten tuli, talvihorroksesta herääminen ;) vaikka kohta alkaa jo koko ihana kesä olla takanapäin.
      Nuo pienet kyllä kasvaa ihan silmissä ja päivittäin saa ihmetellä, että osaako se jo tuollaistakin :)

      Poista