torstai 17. joulukuuta 2015

Soodataikinaa ja pipareita

Nappasin kodin kuvalehdestä ohjeen helppoon soodataikinaan. Soodataikinasta voi tehdä vaikkapa kuusenkoristeita tai joulupaketteihin söpöjä koristeita. 

Tässäpä siis ohje:
1dl maissitärkkelystä
2dl soodaa
1,25 dl vettä

Laita kaikki ainekset kattilaan ja sekoita. Lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes taikina kiteytyy. (Tähän taisi mennä arviolta noin 10min). Siirrä taikina kulhoon ja peittele kostealla liinalla. Taikinamassa on jäähdyttyään valmista muotoiltavaksi. 
Kauli ohueksi levyksi. Paina massaan kuvioita esimerkiksi kuviolautasen pohjaa apuna käyttäen. (Käytimme kastehelmilautasta). Tee puutikulla reiät ripustuslenkeille. Jätä valmiit koristeet kuivumaan huoneenlämpöön yön yli tai laita ne uuniin 75 asteeseen noin tunniksi. 

Lapset ei millään uskoneet, että soodataikina on pahaa(!) ja halusivat sitä välttämättä maistella. Tehtiin me sitten pipareitakin, jotta saatiin vähän maukkaampaa taikinaa maisteltavaksi.










10 kommenttia:

  1. Tämä näyttäisi olevaan paljon valkoisempaa taikinaa kuin suolataikina.. Kivoja koristeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla ohjeella tosiaan saa aivan valkoista massaa.

      Poista
  2. Oi miten kiva idea, täytyy varmaan vielä ennen joulua koittaa ehtiä tehdä lasten kanssa!

    VastaaPoista
  3. MInäkin katselin tuota reseptiä kaihoten....

    VastaaPoista
  4. Mun joulunaluspäivät loppuu kesken, en taida ennättää taaskaan tehdä! Ellen tee varastoon ensi joulua varten.. :D Tuli muuta näperrettävää, eilinen meni koko päivä toisen jouluaskartelun parissa, sen tekeminen vei voiton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu tosiaan tuntuu nyt tulevan niin vauhdilla, ettei kaikkea suunniteltua ehdikään toteuttaa... Mutta tuleehan se joulu silti ❤️

      Poista
  5. Oi,onpa ihania koristeita,kauniita paketteja ja herkullisia pipareita. Jo pipareiden herkullinen tuoksu, tuo joulun kotiin.

    VastaaPoista