torstai 28. toukokuuta 2015

Taikina- ja legoterapiaa

Lapset halusivat muovailla pikkueläimiä leikkeihinsä. Siispä päätettiin nyt sitten tekaista se taikataikina. Tällä netistä napatulla ohjeella tuli juuri sopiva taikina, ei liian tahmea, mutta ei halkeilevakaan.

3 dl jauhoja
1,5 dl suolaa
1,5 dl vettä
1 rkl ruokaöljyä

Taikataikinaa on ihana vaivata. Se tuntuu niin ihanalta käsissä. Lasten mentyä takaisin pihalle uusien pikkueläintensä kanssa, päätinkin hetken mielijohteesta tehdä pullataikinan. Suorastaan terapeuttista leipoa rauhassa. Ja onhan se syöminenkin mukavaa ;) Lapsetkin ilahtuivat, kun saivat ulos tuoreet pullat.



Toinen - ei niin mukavalta kuulostava juttu - yllättäen osoittautuikin ihan mukavaksi, nimittäin pikkulegopalikoiden järjestäminen. Lapset tykkää rakennella pikkulegoilla, mutta monesti tulee kiukku, kun jotakin osaa ei tahdo löytyä isosta laatikosta, jossa on kaikki palat sekaisin. Järjesteltiin punaiset ja mustat palat, renkaat, ukot ja kiiltävät legot omiin peltirasioihin. Urakka jatkukoon jonakin toisena päivänä. Ilma oli niin kaunis, että isin päästyä töistä lähdettiin läheiselle kentälle jalkapalloa pelaamaan. Kuntoa vaan pitäis saada nostettua, että pysyy noiden tenavien perässä. Hiki päässä sai juosta ;)




6 kommenttia:

  1. Ylisöpö tapetti! Ja suloista toimintaa :)

    VastaaPoista
  2. Minä oon unohtanut koko taikataikinan olemassaolon! Kiitos kovasti kun muistutit, nytpä onkin tekemistä seuraavaan sellaiseen hetkeen, kun joku ilmoittaa "mulla ei oo mitään tekemistä". :) niin kaunis tuo tapetti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Helppo ja mukava ajanviete. Nyt meillä on myös maalattu tuotokset :)

      Poista
  3. Ihania puuhasteluja siellä ollut! :)

    VastaaPoista