lauantai 4. lokakuuta 2014

1 vuotta!

Siitä on jo yli vuosi aikaa, kun aloitimme rakennushommat ja aloitin blogin pitämisen. Kurkkaa TÄSTÄ, miten kaikki sai alkunsa ja miltä meidän tontilla näytti vuosi sitten. Tänään nähtiin taas muuttomatkalla olevia kanadanhanhia, joita ihailimme tasan vuosi sitten tonttia raivatessa. Mukavia muistoja on tuolta ajalta ja siitä olen iloinen, että olen kirjoittanut muistiin asioiden etenemisestä, mutta kyllä täytyy sanoa, että onneksi se aika on silti takanapäin :)

Viikonloppuisin on ollut aivan upeita syysilmoja. Lauantait on siis pitkälti tullut vietettyä pihahommien parissa. Tänään istutettiin karviaismarjapensaita.

Ennen ja nyt

Keittiön ikkunasta ollaan saatu jo ihailla ruokailemaan tulleita talitiaisia.
Sivupihalla oleva kivimuuri. Rinnettä olisi tarkoitus vielä raivata ja oikealle puolelle laittaa pyykkinaru ja istutuksia.


Keinu siirrettiin etupihalle.


Seuraavaksi pitäisi jatkaa kivireunus loppuun ja asentaa pylväsvalaisimet.

Vuosi sitten tästä kulki tie. Nyt siinä on meidän talo :)

Tämä metsävaahtera on istutettu huhtikuussa juuri ennen meidän muuttoa.
Nämä odottavat sopivaa istutuspaikkaa.



5 kommenttia:

  1. Kylläpä on piha muuttunut . Ihanan näköistä !

    VastaaPoista
  2. Niin ihana talo ja kaunis piha! Kyllä siellä kelpaa lasten varttua! <3
    -K

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että pidät tätä blogia. <3 -Raksu

    VastaaPoista