sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Valintoja

Täällä on pohdittu paljon erilaisia tapetti-, laatta- ja lattiavaihtoehtoja. Kodin pintojen valitseminen on mukavaa, mutta välillä kyllä tuskastuttaa vaihtoehtojen moninaisuus ja tarjouspyyntöjen kyselemiset. Kävimme myös rakentaminen & sisustaminen messuilla, mistä löydettiinkin kaunis ja kohtuuhintainen laminaatti. Vinyylikorkkilattiakin olisi ollut ihanan pehmeä ja lämpimän tuntuinen, mutta hinta oli se, mikä lopulta ratkaisi. Alakerran tapetit on myös valittu. Uudesta kodistamme tulee löytymään sekä maalattuja seiniä, että ruutu-, pallo-, tähti- ja ornamenttitapetteja.

Olen kierrellyt viime aikoina monia sisustuskauppoja, kirppiksiä ja vanhan tavaran kauppoja ja tehnyt huippuja löytöjä. Miehelle löysin vanhan ladon seinästä tehdyn työpöydän ja vanhimmalle tytöllemme 100 vuotta vanhan suloisen kirjoituspöydän. Hinnatkin olivat varsin kohtuulliset. Vanhoissa huonekaluissa on jotakin niin ihanaa ja arvokasta. Kiikutin kotiin myös pienen vanhan naulakon, joka päätyi lastenhuoneeseen. Lapset miettivät innoissaan, mitä kaikkea naulakko onkaan "nähnyt ja kokenut."

Lastenhuoneen saumat kitattu. Kohta päästään tapetointi- ja maalaushommiin.

5 kommenttia:

  1. Samat hommat täällä.. Ai että miten se onki niin vaikeaa??:-) tätä hetkeä on odotettu ja nyt sitte on ihan lukossa..ei osaa päättää ei.. Lattiamateriaali vaihtunut jo useamman kerran.. Äh.. Paitsi kyllä se on loppupelissä raha joka ratkaisee..meilläkin..:-) Soittelen sulle..:-)

    VastaaPoista
  2. Minä vaihdoin olkkarin tapetin vielä juuri ennen kuin olin menossa sitä tilaamaan :) Tsemppiä sinnekin pähkäilyihin!

    VastaaPoista
  3. Uskon , että ne oikeat valinnat varmasti löytyy , vaikka välillä on vaikea päättää . Tsemppiä !!!

    VastaaPoista
  4. Tää teidän rakennusprojekti tuntuu etenevän nyt niin nopeasti, uskomatonta! Voi kun mä odotan et ite pääsen samaan tilanteeseen.. Noh, hyvää jaksa odottaa. :)

    VastaaPoista
  5. Ihania valintoja ja niin teidän näköisiä! :)

    VastaaPoista