lauantai 25. tammikuuta 2014

Siivouspäivä

Monet omakotitalon rakentaneet ovat sanoneet, etteivät todellakaan kaipaa raksa-aikaa. En tiedä, tulenko tätä aikaa koskaan varsinaisesti kaipaamaan, mutta silti tuntuu, että elämme juuri nyt ihaninta aikaa. Toisinaan on raskasta, mutta silti siinä odottamisessa on myös jotakin kiehtovaa. Tuntuu kuin koko ajan lapsen lailla odottaisi joulua.

Olemme olleet kovin tyytyväisiä siihen, että taloamme rakentaa kirvesmies ja silti meillä on mahdollisuus sopia, mitkä työvaiheet haluamme tehdä itse ja saamme olla mukana vaikuttamassa ratkaisuihin.

Tänään olimme koko päivän raksalla siivoushommissa.
Aamulla autoon pakattiin mukaan luistimet, eväät, siivousharjat ja aiemmista kerroista viisastuneena potta. Isommista oli oikeasti siivousapua ja nuorimmasta... hmmm... oli apua, kun eväitä tuhottiin ;)

Lapset saivat siivota omat huoneensa

Parin tunnin siivoamisen jälkeen harjat jäivät nurkkaan....

.. ja rakennusjätteistä keksittiin mitä mielikuvituksellisimpia leikkejä.

Alakerrassa on jo väliseinät





Pihalla ihasteltiin kaivurin touhuja



Pitkän päivän jälkeen mentiin vielä luistelemaan tonttimme viereiselle kentälle, jonka jälkeen annettiinkin isille halit ja lähdettiin kotiin. Isi jäi vielä rakentamaan yläkertaa yömyöhäiseen.
























6 vuotiaan mietteitä tästä päivästä 





Talo ei ole vielä valmis. Toivoisin että se olisi jo valmis. Joskus päivät on lyhyt joskus pitkä.
Joskus se on mukavempaa kun ollaan yhdessä tontillamme.
Se on tylsää odotaa millon isi tulee. Orava juoksi tien yli kun me ajetiin.
Tänään oli karkkipäivä. Söin karkkia paljon ja siivosin. Päivä oli kiva. 

1 kommentti:

  1. Ihana kirje! <3 Luulen, että myös isi ja äiti yhtyvät tuohon toiveeseen :)
    -K

    VastaaPoista