keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Heilu keinuni korkealle...

Täytyy kyllä sanoa, että ihailen mieheni viitseliäisyyttä. Mun työpäivän aikana mies ja lapset olivat nikkaroineet pihalle keinun tontilta kaadetuista puista. Huomenna pitäisi puut vielä kuoria ja keinun yhteyteen olisi tarkoitus rakentaa majakin. Olipa kotona ruokakin odottamassa ja useampi litra perattuja mansikoita. Pari laatikollista ollaankin jo pakastettu, mutta pitää niitä tuoreita nyt vielä syödäkin, kun ovat niin makoisia.

Aina ei työpäivän jälkeen enää huvittaisi mennä kärräämään polttopuita pinoihin, siivoilla pihaa tai järjestellä sisällä, mutta niinhän se on, että omakotitalossa hommaa riittää, eikä se pihakaan itsestään valmistu. Joskus työmäärän äärellä sitä miettii, olisiko sittenkin pitänyt ostaa valmis talo valmiine pihoineen... mutta illalla, talon hiljentyessä, iltateen äärellä sitä tuntee itsensä taas niin onnelliseksi omasta kodista. Juuri tästä olen haaveillut jo monet vuodet. Vaikka työmäärää riittää, niin uuden kodin myötä musta on tullut paljon siivousintoisempi kuin ennen. Siisti koti kun näyttää vieläkin ihanammalta ;)

Yläkerran tapetit on nyt hankittu ja meidän makuuhuone jo tapetoitu. On kyllä niin herkkuja tapetteja!
Heilu keinuni korkealle...

Ei kesää ilman uimarantoja

Muumejakin käytiin moikkaamassa




sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesän parhautta

Rankan työviikon jälkeen oli ihanaa juhlia syntymäpäiviä, herkutella ja rentoutua. Kesä on kyllä ihan parasta aikaa. Rakastan lämpöä, aurinkoa ja kiireettömiä aamuja. Onneksi lapset saavat vielä lomailla, vaikka minun minikesäloma onkin jo ohi.

Löysimme olohuoneeseen uuden lipaston

Nämä mieheni tekemät avohyllyt ilahduttavat joka aamu. 

Siskoni tekemä poliisikakku osui ja upposi



Illan hämärtyessä saa sytytellä jo kynttilöitä


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Lomalla

Lyhyt, mutta ihana kesäloma takana. Lomalla tehtiin mm. reissu Pohjois-Suomeen ja nähtiin rakkaita sukulaisia sekä ystäviä ja nautittiin kauniista Suomen maisemista.
Matkan varrella oli kauniita pysähdyspaikkoja.



Parasta oli tietysti kivien heittely veteen.
Kahvila matkan varrella.

Miten kahvi ja ruoka maistuivatkin niin hyviltä asuntoautossa?

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Odotettu synttäripäivä

Murumme syntymäpäivää ja tupaantuliaisia vietettiin tänään. Kylläpä oli ihana ilta <3


Tällainen tuli ikean lasivitriinistä pitisien kera
Eteinen

Muru rutistaa syntymäpäivälahjaansa 


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Pallovaloista tunnelmaa

Tilasin taas pari pallovalosarjaa DesignWestiltä.  Puusohvalla oleva GreenGaten vihreä tyyny löytyi myös samaisesta paikasta alekorista. DesignWestin valtti on nopea toimitus.

Puusohva oli löytö hyvältä ystävältä. Hakusessa oli ensin rautasohva tai valkoinen/ruskea puusohva, mutta jokin tässä puusohvassa viehätti minua. Sohvan kanssa seinälle sopi hyvin aiemmin Littoisten Pajanpuodista löytämäni mintunvihreä ikkunaruutu, johon lisäsimme peilit.



maanantai 9. kesäkuuta 2014

Hiekkaa ja pitsiä

Yksi parhaista asioista omakotitaloasumisessa on oma piha. Lapsetkin viihtyvät siellä aamusta iltaan. Lämpiminä päivinä sisällä käydään lähinnä vain syömässä. Pihalla viihtyvyyttä lisää myös se, että isä vuokrasi minikaivurin ja teki hiekkalaatikon, jossa on tehty jo kymmenittäin kakkuja ja ruokia.


Hiekkalaatikon tekoa


Ensimmäiset istutukset

Terassi valmistumassa


Vessan kaappi sai pitsiverhot. Innostuin pitsistä niin, että Ikean lasivitriinikin sai pitsiä ylleen. Siitä tuli mielestäni tosi kiva.
Ystävältä sain ihastuttavia laastareita. Yllättävän paljon on lapsille tullut haavereita sen jälkeen, kun näkivät nämä ;)

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Tukholman maraton

Vuosi sitten Tukholmassa ilmoittauduin vuoden 2014 Tukholman maratonille. Intoa puhkuen treenasin ja juoksu kulkikin ihan mukavasti... jonkin aikaa. Viikonloppuna Tukholmassa sain valitettavasti tyytyä vain kannustajan rooliin. Kaipuu kyllä oli itselläkin viilettää pitkin Tukholman kaunista maratonreittiä. Kyllä minä vielä joskus :) Näin jälkikäteen ajateltuna yhtälö ei tainnut olla kovinkaan realistinen. Kevään aikana piti rakentaa talo, käydä töissä, hoitaa lapset (kun mies oli aina raksalla) ja harjoitella maratonille. Terveys petti. Taitaa olla yksi maraton tuo pelkkä taloprojektikin.

Mutta oli meillä silti aivan ihana viikonloppu kauniissa Tukholmassa, jossa tekemistä ja näkemistä riittää.
Laivalla käytiin tax freessa karkkiostoksilla

ja väritettiin 20 värityskuvaa


ihmeteltiin muumeja
ja ihailtiin maisemia ja kauniita taloja.


Tukholmassa taas ihmeteltiin jättibanaaneja

ja vierailtiin iki-ihanassa Junibackenissa.


Lapset olivat innoissaan, kun kaikkien tuttujen satuhahmojen taloihin pääsi sisälle.





Niin ja nähtiin me niitä juoksijoitakin :)

Maalissa





Näkymä hotellin ikkunasta

Näkymä hotellin ikkunasta