lauantai 22. marraskuuta 2014

Joulupallot turvaan

Touhua ja kiireitä riittää. Koti valmistautuu jouluun. Eilen pidettiin kodin pikkujoulut riisipuuron, joulutorttujen, pipareiden, suklaakonvehtien ja joululaulujen parissa.

Olen haaveillut useampana jouluna lasisista joulukuusenkoristeista. Valitettavasti idea ei ole kovin käytännöllinen, kun perheessä on pieniä lapsia. Vaan tänä jouluna keksimmekin ripustaa lasiset joulupallot kattoon "turvaan".



Tähän oksaan ripustetaan huomenna lisää lasisia joulupalloja. 
Ihanaa kanelin tuoksua kotiin. 
Näitä tonttuja ei voi koskaan olla liikaa.



sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Marraskuu

Onpas aika mennyt taas nopeasti, kun on jo marraskuu. Vkl:na kävin varastossa katsastamassa joululaatikoita :) Yhden punaisen lyhdyn nostin jo olohuoneeseen, mutta muut koristeet odottavat vielä laatikoissa. Kotiin ollaan löydetty muutamia uusia juttuja ja pihalle saatu pylväsvalaisimet.

Aloitin joskus nukkekodin sisustamisen ja tapetoimisen, mutta nyt oman kodin valmistuttua on nukkekodin sisustaminen kyllä jäänyt.

Tämä vanha ihanuus odottaa vielä vetimiä. Sisällä on kivoja pikkulokeroita lasten tavaroille. 

En ole mikään suuri sisustustarrojen fani, mutta näistä porrastarroista tykkään.

Ihana pikkujakkara oli tuliainen viikonloppuvierailta. Sai muovikorokkeet häipyä tämän ihanuuden alta. 

GreenGaten päiväpeitettä harkitsin tosi pitkään ja kuosikin ehti välissä muuttua, mutta nyt tämä ihanuus on meidän makkarissa. Seuraava projekti olisi vihdoin hankkia vanha ovi sängynpäädyksi.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Tonttuja lokakuussa!

Mulla on ollut yleensä sellainen tapa, että marraskuussa laitan joululaulut soimaan ja jouluvalot koristamaan ikkunoita, mutta tontut saavat odottaa joulukuuhun. Vaan kuinkas sitten kävikään?! Tapasin ihastuttavat Nisset: Marien ja Magnuksen ja he pääsivät jo istumaan pianon päälle hyllykölle :) Pienemmät nisset odottavat joululaatikossa vielä joulukuuta. Vinkkinä muuten, että nisset olivat ainakin vielä viime viikolla alennuksessa. Joulun lähestyessä joulutuotteiden alennukset varmaankin poistuvat.


Joulun lähestyessä on kiva laittaa esille joulunpunaisia esineitä. 

Iltapalalla ihastutti tuore leipä uudesta leipäkorista.

lauantai 4. lokakuuta 2014

1 vuotta!

Siitä on jo yli vuosi aikaa, kun aloitimme rakennushommat ja aloitin blogin pitämisen. Kurkkaa TÄSTÄ, miten kaikki sai alkunsa ja miltä meidän tontilla näytti vuosi sitten. Tänään nähtiin taas muuttomatkalla olevia kanadanhanhia, joita ihailimme tasan vuosi sitten tonttia raivatessa. Mukavia muistoja on tuolta ajalta ja siitä olen iloinen, että olen kirjoittanut muistiin asioiden etenemisestä, mutta kyllä täytyy sanoa, että onneksi se aika on silti takanapäin :)

Viikonloppuisin on ollut aivan upeita syysilmoja. Lauantait on siis pitkälti tullut vietettyä pihahommien parissa. Tänään istutettiin karviaismarjapensaita.

Ennen ja nyt

Keittiön ikkunasta ollaan saatu jo ihailla ruokailemaan tulleita talitiaisia.
Sivupihalla oleva kivimuuri. Rinnettä olisi tarkoitus vielä raivata ja oikealle puolelle laittaa pyykkinaru ja istutuksia.


Keinu siirrettiin etupihalle.


Seuraavaksi pitäisi jatkaa kivireunus loppuun ja asentaa pylväsvalaisimet.

Vuosi sitten tästä kulki tie. Nyt siinä on meidän talo :)

Tämä metsävaahtera on istutettu huhtikuussa juuri ennen meidän muuttoa.
Nämä odottavat sopivaa istutuspaikkaa.



keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Keittoa ja pirtelöä

Flunssaisena maistuu kaikki ihanat keitot. Kasvissosekeitto maistuu koko perheelle, joten ajattelin, että porkkana-linssi -keittokin maistuisi ja kyllä lapset sitä lusikoivat, vaikka kuulemma kasvissosekeitto on vielä parempaa. Minulle tämä kyllä maistui ja vaikka en ole kookoksen suurin ystävä, niin tähän keittoon kookosmaito kyllä antoi ihanan pehmeyden. Ohjeen nappasin netistä.
Porkkana-linssikeitto
Terveellinen ja herkullinen pirtelö syntyy helposti banaanista, avokadosta, mustikoista, maustamattomasta jogurtista ja pähkinöistä sekä manteleista. Tämä herkku maistuu lapsillekin. Kannattaa kokeilla.

ja valmis herkkupirtelö nautitaan tietysti takkatulen ääressä
Minä olen flunssaisena viettänyt päivät sisällä, mutta onneksi mies on jaksanut touhuta pihahommia ja käydä lasten kanssa metsässä kiikaroimassa lintuja. Omakin olo alkaa vähitellen helpottaa...





perjantai 26. syyskuuta 2014

Takka ja kynttilät

Tämän hetken yksi ihanimmista jutuista meidän kodissa on takka. Se palaa joka ilta ja tietysti kynttilät myös. Meillä ei ole vielä pihavaloja, joten iltaisin ulkona todellakin on pimeää. Takkatuli ja kynttilät luovat ihanaa lämpöä. Varsinkin nyt, kun sairastuin kaameaan flunssaan, saa oikeasti luvan kanssa istua villasukat jalassa peiton alla olkkarin sohvalla ja laiskotella.

Pihahommia ollaan tehty myös ja taloa maalattu. Erehdyksien kautta löydettiin kaunis vaaleanharmaa sävy. Ensimmäinen sävy oli liian vaalea, toinen sävy näytti liian siniseltä, mutta kolmas sävy oli onneksi täydellinen. Yllättävää, miten erilaisilta värisävyt näyttävät auringonpaisteessa tai pilvisellä ilmalla.

Polttopuita

Pihahommia riittää

Toivottavasti saadaan ihailla keittiön ikkunasta ruokailemaan tulevia lintuja.


perjantai 5. syyskuuta 2014

Pihlajanmarjoja

Aamuisin on ihanaa kävellä töihin sateen jälkeen raikkaassa syksyisessä ilmassa. Työmatkan varrella saan ihailla pelto- ja metsämaisemia.






Lähes joka ilta sytytän olohuoneen täyteen kynttilöitä.

Koululaisemme synttäreillä ongittiin pikkupaketteja

ja etsittiin aarretta



herkuteltiin


ja nautittiin jäätelöbuffetista.