tiistai 28. huhtikuuta 2015

Nystad

Lapset pääsivät viikonloppuna serkkujen kanssa mummolaan ja minä suunnistin miehen, vauvan ja rakkaan ystävämme kanssa Uuteenkaupunkiin. Ulpukan sisustuskaupasta tarttui mukaan yksi pöytälamppu ja GreenGaten lautasia -40%. Markkinoilta ostettiin lisäksi metrilakuja kotimatkaa varten. Mukava ja aurinkoinen päivä.

Kotona ollaan jatkettu pihahommia ja tänään aloitin ikkunoiden pesun. Uskomaton vaikutus puhtailla ikkunoilla! Tekemistä riittää vielä ennen ristiäisiä.
Simakin laitettiin jo valmistumaan, jotta saadaan vappuna herkutella simaa ja munkkeja.
Ajatella, että ihan kohta on toukokuu ja ollaan asuttu tasan vuosi meidän ihanassa kodissa.



Syötiin tosi herkulliset pizzat. 


Vappusimaa odotellessa :)

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Niisk

Meidän pikkuinen on ollut nuhainen ja yleensä niin tyytyväinen muru on nyt viihtynyt enimmäkseen sylissä. Pienen nuhanenän kanssa olenkin taas muistellut, mitä kaikkea voi näppärästi tehdä myös vauva sylissä, kuten ruokaa, pilkkoa kasvikset, tehdä salaattia, syödä, juoda, käydä vessassa, pelata isompien lasten kanssa lautapelejä, siivota, imuroida, pyyhkiä pöydät, blogata (nytkin vauva sylissä), lukea, surffailla netissä, pestä omia hampaita, pestä lasten hampaita, soittaa pianoa, pestä pyykkiä, tyhjentää tiskikonetta... Ja sitten, kun ottaa kantoliinan käyttöön, niin mahdollisuudet sen kun kasvaa ;)
Mutta hetken nää vaan on tällaisia sylivauvoja. Nautitaan nyt läheisyydestä...

ja onhan mulla onneksi näitä sylittelijöitä.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Sisällä

Päivät kuluvat pitkälti pihahommissa, joten sisällä ei ole juurikaan tapahtunut mitään uutta. Tässäpä kuitenkin muutamia kuvia meidän alakerrasta. Oli tarkoitus ottaa yläkerrastakin kuvia, kun lapset eilen reippaasti siellä siivosivatkin paikat siistiksi, mutta kun tänään kameran kanssa kävelin rappuset ylös, niin käännyinkin kamera kaulassa takaisin alas. Ei ollut yläkertaa enää kuvauskunnossa ;) Olkkariinkin rakennetaan monta kertaa päivässä maja ja leluja pitää tietysti myös kantaa ympäri taloa. Pitää kuitenkin olla iloinen, että lapset leikkivät tosi kivasti yhdessä ja keksivät mitä mielikuvituksellisempia leikkejä.











tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kilot kilot

...ne kilot! Tuntuu ehkä turhamaiselta puhua kiloista, kun sylissä on reilun parin viikon ikäinen vauva, mutta silti huomaan miettiväni (tämänkin raskauden jälkeen) ylimääräisiä kiloja. Nyt kun sen söpön vauvamasun tilalla on (lasten sanoja lainatakseni) pomppupallo, voi pikkuhiljaa alkaa miettiä, mitä sitä tekisi sen karkottamiseksi. Imetyshän on oiva apu raskauskilojen karistamisessa, mutta jos herkut maistuu joka päivä, ei imetyskään yksin ihmeitä tee. Vakuuttelen itselleni, että koska olin lähes koko raskauden herkkulakossa, niin toki sitä nyt voi herkutella ja kun univelkaakin on kertynyt, niin mikäs sen piristävämpää kuin suklaakakku kera teekupin... mutta sitten, kun sama toistuu joka päivä tai useamman kerran päivässä, niin aamulla saa sitten ihmetellä vaa'an lukemia.

Kaipaan juoksemista. Juostessa on mahtavaa olla hetki omien ajatusten kanssa raittiissa ilmassa, kunto nousee ja lenkin jälkeenkin fiilis on yleensä mitä mainioin. (Haaveilen minä maratonistakin, ehkä vielä joskus...) Uusimman juoksijalehden mukana tuli mielenkiintoinen erikoislehti naisille. Siinä oli juttua juoksemisesta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Synnytyksen jälkeen on syytä lähteä liikkeelle rauhallisesti, joten toistaiseksi olenkin tyytynyt vaunulenkkeihin. Juoksuvaatteet saavat vielä odottaa kaapissa.

En varmaankaan ole ainut, joka ei synnytyksen jälkeen tunne oloaan kaikkein hehkeimmäksi, eikä kroppa lisäkilojen kanssa tunnu omalta, mutta... summa summarum...
TÄSSÄ HETKESSÄ ON KAIKKI!
Tuota pientä täydellistä tuhisijaa ihmetellessä pomppupallo unohtuu ja kertyneet kilot tuntuvat täysin toissijaisilta asioilta. Näin on ihan hyvä. Ehtiihän sitä vielä. Kyllä ne juoksupolut odottaa. 

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Pihalla

Ihanan aurinkoinen lauantai ja +15 asteen lämpötila sai houkuteltua tämän perheen viettämään päivän pihalla ulkohommissa. Mies olikin siellä touhuamassa jo ennen puolta kahdeksaa ja lapset aamupalan jälkeen perässä. Perheen pienimmäinenkin nukkui pihalla vaunuissa kahdet pitkät päiväunet. Pihahommat on kyllä niin koukuttavia. Mulla on vielä paljon opittavaa puutarhajutuissa ja varmasti monet jutut tulee opittua virheiden kautta. En edes tiennyt, että luumupuun luumuja pitää odottaa 4-5 vuotta ja mahdollisesti pidempäänkin. Maltti on siis valttia. Ilahduttavaa, että meidän lehtisalaatissa ja basilikassa on jo eloa nähtävissä :)

Perjantaina vietettiin pizzaperjantaita (kotitekoinen pizza on niin herkkua ja päälle vielä salaattia ja kermaviilikastiketta). Lapset saivat leipoa omat pizzansa ja laittaa haluamansa täytteet. Näytti maistuvan! Illalla saatiin vielä ystäviä kylään.



Orvokit ovat kauniita kevään kukkia.



Meidän kivipolku
Tänään meidän pihaan istutettiin kolme omenapuuta
ja rivi tuijia.


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäislomalla

Voi kun olen nauttinut näistä pääsiäisenpyhistä. Lapset ja mieskin ovat lomailleet, joten on ollut aikaa olla perheen kesken, ihmetellä vauvaa, vastaanottaa vieraita ja ulkoilla. Innostuipa yhtenä iltana mies leipomaankin :)

Pihahommia tekee mieli taas aloitella. Narsisseja istutettiinkin jo sekä lasten kanssa basilikaa, paprikaa, lehtisalaattia ja korianteria. Saa nähdä, miten onnistutaan niiden kasvattamisessa. Tarkoitus olisi kylvää vielä muitakin hyötykasveja.


lasten istutuksia
linturetkellä




perjantai 3. huhtikuuta 2015

Taika

Milloin keksitään sellainen taika,
ettei koskaan lopu aika
eikä meidän tarvitse ikinä
toistemme luota lähteä?