maanantai 12. tammikuuta 2015

Toiveruoat

Kutsuimme ystävät loppiaisena syömään ja siinä ruokapöydässä tuli puhetta siitä, mitä meillä yleensä syödään. Monestihan käy niin, että välillä jaksaa tehdä jotain erikoisempaa ja sitten taas alkaa samat arkiruoat pyöriä päivästä toiseen. Keskustelun pohjalta sain ajatuksen, että viikon ajan jokainen perheestä saa toivoa omaa suosikkiruokaansa. Samalla ajattelin, että yritän tehdä sellaisia ruokia, joita ei ainakaan vähään aikaan olla syöty.

Viikon ruokalista näytti tältä:

Torstai: maissipihvit, perunamuusi ja salaatti
Perjantai: tortillat (täytteinä: kana, jauheliha, salaatti, kasviksia, tacokastike, guacamole, ranskankerma, banaani, ananas, feta)
Lauantai: munakasrulla (jonka sisään laitettiin mm. tortilloista jääneitä täytteitä)
Lauantain päivällinen: hirvikäristys, perunamuusi, puolukat, suolakurkut ja salaatti
Sunnuntai: riisipuuro, luumusoppa ja perunamuusin lopuista tehtyjä perunarieskoja
Maanantai: kesäkurpitsa-tonnikala -laatikko (toiveena oli lasagnea, josta päätin tuunata hieman erilaisen version)

Maissipihvien ja kesäkurpista-tonnikala –laatikon ohjeet olen napannut jostakin lehdestä (en enää muista mistä)

Maissipihvit:
600g pakastemaissia
4dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1tl leivinjauhetta
4 kananmunaa
200g kermaviiliä

Keitä maissi kiehuvassa vedessä kypsäksi. Valuta ja soseuta sauvasekoittimella. Sekoita keskenään kuivat aineet. Sekoita joukkoon munat ja kermaviili. Kääntele maissisose joukkoon.
Kuumenna rasva pannulla ja paista kullanruskeita lettuja.

Maissipihvit maistuu ihan letuille, ainakin meidän nuorimmaisen mielestä. 
Kesäkurpitsa-tonnikala –laatikko:
3 kesäkurpitsaa
tonnikalakastike: 3 purkkia tonnikalapaloja
                               1 sipuli
                               3 valkosipulinkynttä
                               500 g tomaattimurskaa
                               suolaa, mustapippuria, kuivattua basilikaa
juustokastike: 50 g voita
                        1 dl vehnäjauhoja
                        1 l maitoa
                        200 g juustoraastetta 
                        suolaa, valkopippuria

1. Leikkaa kesäkurpitsat pitkittäin ohuiksi suikaleiksi. Hienonna sipuli ja valkosipuli.
2. Kuumenna öljy pannulla ja lisää tonnikala ja sipulit. Kuumenna hetki ja lisää tomaattimurska. Lisää mausteet. Anna porista 5 minuuttia.
3. Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Anna jauhojen kypsyä muutama minuutti. Sekoita maito vähitellen kastikkeeseen, anna kiehua hetki. Ota kattila pois levyltä, sekoita joukkoon puolet juustosta ja mausta.
4. Levitä laakeaan uunivuokaan kerroksittain tonnikalakastiketta, kesäkurpitsoja ja juustokastiketta. Ripottele loput juustoraasteet pinnalle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia.

Kesäkurpitsa-tonnikala -laatikko sopii hyvin lasagnen korvaajaksi. 
        
Tortillat on meidän lasten suurta herkkua ja kyllä ne maistuu vanhemmillekin.
Munakasrulla maistuu lämpimänä ja kylmänä. 
Hirvikäristyksen kaveriksi sopii puolukat ja suolakurkut.

Riisipuuroa voi hyvin syödä muulloinkin kuin jouluna.
Perunarieskat valmistuvat helposti perunamuusin jämistä.
Seuraavina päivinä vuorossa ainakin itsetehtyä hernekeittoa, lohta ja perunabataattimuusia sekä kotitekoisia hampurilaisia.

2 kommenttia:

  1. Täällä juurikin samat mietteet, haluan tuoda ruokapöytään erilaisia makuja.. Päätimme että joka viikko syödään jotain "uutta" makua.. :) Täällä kans hyödynnetään loppu muussi rieskoihin. Tuota mukakasrullaa vois myös kokeilla. Ihanaa viikkoa sinne! -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet maut tuo kyllä kivasti vaihtelua :) Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista