torstai 24. huhtikuuta 2014

Aarreaitta

Löysin yläkerran vessaan upean vanhan allaskaapin turkulaisesta Pastellasta. Samaisesta suloisesta liikkeestä löysin myös keittiöön yhden ihanuuden, jota olen metsästänyt jo kauan. Oikea aarreaitta siis ;) En malta odottaa, että saan sen koristamaan keittiötämme.

Raksalla on loppukiri menossa: laatoitusta, siivousta, ikkunaruutujen asentamista, listoittamista... Mies haluaa, että kaikki listat on paikoillaan ennen muuttoa. Nykyisessä kodissa taas eletään muuttolaatikoiden keskelle ja haaveillaan tulevasta.


Keittiö siivottu. 

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Avaimet hukassa?!

Käsilaukustani löytyy aina valtavasti tavaraa, kuten lasten leluja, vaihtovaatteita, nenäliinoja, vesipullo, purkkaa... ja avaimet tietysti aina jossakin laukun pohjalla. Olin iloisesti yllättynyt, kun sain lahjaksi ongelmaa helpottavan ratkaisun ja vielä tyylikkään sellaisen.



maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäislomalla

Pääsiäisenä aurinko helli meitä. Päivät täyttyivät ulkoilusta, grillaamisesta, herkuttelusta, pakkaamisesta, raksahommista, siivoamisesta sekä rakkaista sukulaisista ja ystävistä. Reilun viikon päästä me asumme omassa kodissa!

Lämpimän helteisistä päivistä nauttien poikamme totesi: "Nyt on kyllä niin kuuma, että mulla on jo synttärit!" (Synttärit on heinäkuussa)


Nautiskelua oman talon terassilla

Etupihaa

Tähän tulee vielä terassi
Vessa

Keittiö



perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pupu, kukko ja tipu

Nyt nautitaan pääsiäislomasta ja fiilistellään tulevaa muuttoa.
Lapset ovat istuttaneet pihalle omat puunsa. Yksi lapsista halusi istuttaa metsävaahteran, jota vartioi pupu. Toinen istutti lehtikuusen, jonka juuressa kiekuu kukko. Kolmas taas pähkinäpensaan ja valitsi sen viereen tipun.



Siivoushommat käynnissä

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Talonpoikaiskaapit

Vihdoinkin haettiin uuteen kotiin ostamamme talonpoikaiskaapit ja ne on suorastaan täydelliset! Ensimmäinen ihanuus löytyi Lokalahdelta Antiikki Klaarasta. Sieltä voi tehdä hyviä löytöjä ja vielä edulliseen hintaan.

Toinen talonpoikaiskaappi tulee tyttäremme huoneeseen. Ihanuus löytyi antiikkiliike Romuritarista, josta se kulkeutui meille saakka. Liike on ihanuuksia täynnä ja palvelu ystävällistä.
Suuri kaappi pääsee eteiseen toivottamaan vieraat tervetulleiksi
Tämä löytyi Romuritarista
Kevät innosti aloittamaan myös pihatöitä.






Mansikat

Tämän vuoden ekat torilta ostetut tuoreet mansikat syöty ja ilmassa on jo kesän tuntua.
Ihanaa, kun aurinko lämmittää ja illat ovat valoisia. Lapsetkin viihtyvät hyvin pihalla.

Raksalla on ahkeria talkooapulaisia, jotka ovat olleet suurenmoisena apuna. Alkaa melkein näyttää siltä, että kyllä me sinne vielä tässä kuussa muutetaan! Mieltä piristää myös pari ihanista ihaninta löytöä, joita palailen esittelemään myöhemmin ;)


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks...

Lapset ovat tänään ilahduttaneet naapureita ja tuttavia ja saaneet palkaksi korillisen herkkuja. Virpomisvaatteita piti tietysti kokeilla jo eilen illalla. Nuorimmainenkin pääsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa virpomaan kahden noidan kanssa ja vaaleanpunaisen pupupuvun puettuaan pikkuinen luuli oikeasti muuttuneensa pupuksi ;)



lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kiireistä arkea

Tänään menin suoraan töistä raksalle siivoilemaan ja auttamaan miestä ikkunoiden listoittamisessa. Lopussa olin kyllä jo niin poikki, että nuokuin korvatulpat korvissa laminaattipinon päällä miehen sirkkelöidessä vieressä. Rankkaa hommaa tämä raksa-aika!
Alakerran vessa on jo laatoitettu ja ensi viikolla vuorossa kodinhoitohuoneen ja kylppärin vesieristäminen sekä laatoitus.

Vessan peilikaappi löytyi Serafiinista.

Poikamme esittelee vieraille ylpeänä huonettaan :)

Työn touhussa

Pihan tasoitus aloitettu.

Toivotaan, että parin viikon päästä kodinhoitohuone näyttää vähän toisenlaiselta.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

"Taasko raksalle?!"

Tänään on vietetty koko päivä raksalla. Lapset mukana totta kai. Siivousta, maalausta, tapetointia, ulkoilua... hommaa riittää. Lapsia on välillä vaikeaa houkutella lähtemään raksalle. "Miksi joka päivä pitää mennä sinne?! on nykyään usein ensimmäinen kysymys, kun lähtöä tehdään. Mutta sitten, kun päästään lähtemään, niin viihtyvät kyllä. Viikonloppujen raksapäiviin kuuluu myös aina olennaisena osana herkutteluhetket.
Keittiön hana löytyi Ikeasta.

Tämä vessan allaskaappi löytyi Pentikistä tuntuvasti alennettuna pienen kolhun vuoksi.

Välillä matkattiin lähipuistoon leikkimään.

Onneksi talomme läheltä löytyy mukava leikkipuisto ja metsäpolkuja.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Valmiita pintoja

Raksalla on maalailtu seiniä ja laminoitu yksi huone. Keittiön työtasoon on levitetty ensimmäinen kerros öljyvahaa. Huomenna käsittely uusitaan.


Lapset oli innoissaan, kun uudessa kodissa saa yhdessä huoneessa olla sukat jalassa :)

torstai 3. huhtikuuta 2014

Pullantuoksuinen koti

Keittiö on asennettu. Ihanaa, että siitä tuli meille mieluinen. Tuntuu uskomattomalta päästä kohta kokkailemaan ja leipomaan unelmieni keittiöön, joka on valoisa ja avara.
Yksi tärkeä päätös on myös vihdoin tehty: lattia. Ja nyt sitä ei enää vaihdeta!

Tyttäremme huoneen listoittaminen on aloitettu.



Täällä minä sitten leivon tuoreet sämpylät ja pullat joka päivä ;)


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kotosalla

Täällä on maattu pari päivää sohvalla kalsarit jalassa. Tekisi mieli jo päästä raksalle katsomaan, mitä mies on saanut aikaan, mutta kipeiden lasten kanssa on pysyteltävä kotona...